Sorry, this entry is only available in suomi.

 

2 Responses to Joukkoenkeli on uusi väline unelmien toteuttamiselle

  1. Tomi says:

    Hieno idea, tosin tuosta pdf:stä jää puuttumaan se, että kuka rahoittaa projektia? Palvelun ylläpitäminen ei varmaankaan ole ilmaista, eli onko hankkeella jokin ansaitsemismalli jo tiedossa, mahdollisesti tulossa vai perustuuko palvelu muuhun rahoitukseen?
    Mielelläni näkisin myös tämän kerrottuna selkeästi.
    Malli on erittäin mielenkiintoinen. Tässä voisi olla sitä netin demokratisoivaa voimaa, josta on haaveiltu jo netin alkuajoista lähtien. Varsinkin yhteisölliset palvelut voivat todella hyötyä palvelusta. Ideat, joissa on jokin mahdollisuus ansaita rahaa ovat ehkä ongelmallisempia. Itse toivoisin että netti demokratisoituisi niin että tehdystä työstä voisi saada rahaa, tämä mahdollistaisi upeaa tulevaisuutta, kukin voisi tehdä omaa kutstumustaan ja ihmiset arvostaisivat toistensa työtä ja maksaisivat siitä. Vastakohtana tälle on nykyään netissä liian yleinen ilmainen tekeminen, ilmainen sisällöntuotanta yms. Eli es. Chris Andersenin mainitsema Long tail malli. Tuostakin kirjasta on jo aikaa, eikä siltikään ole kunnon esimerkkejä siitä että se toimisi. Ilmaisesta sisällöntuotannosta ei hyödy kuin nettiyhteydentarjojajat, ja ehkä Google. No mutta tämä menee jo vähän sfääreihin.
    Hieno avaus ja idea!

  2. Taneli says:

    Moi Tomi,
    Kiitos palautteesta. Netin demokratisoivasta ja yksilöitä ja yhteisöjä voimaannuttavasta vaikutuksesta mekin haaveilemme. Uskomme myös, että se on taloudellisesti järkevää sekä julkiselle sektorille että yritykselle, jotka haluavat saada ihmiset mukaan tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen ja ongelmien ratkaisuun. Joukkoenkeli kannattaa siten, että organisaatiot maksavat joukkoistamishaasteidensa näkyvyydestä pilvessä. Jos ihmiset innostuvat niistä ja osalllistuvat niiden ratkaisuun, ne leviävät viraalisesti ja organisaatiot saavat enemmän näkyvyttä. Samalla hyvät käytännöt ja innovaatiot leviävät.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>